Tänään olin vetämässä nallekurssia. Pienellä porukalla valmistui taas niin monta nalle persoonallisuutta. Ihanaa, kuinka kaikki ovatkin niin persoonallisen näköisiä, jokainen nalle ihan itsensä näköinen.
Itsekin olen tehnyt jo monta monituista nallea, joista nyt kaksi asustaa meillä. Nekin ovat aivan oman näköisiä, vaikka kaavat ovat olleet samat molempiin. Karva, ja tassunpohjat ovat tosin eri kankaista ja silmätkin molemmilla eriväriset.
Täyte on puukuitua ja nivelet oikeat pahvinivelet, niinkuin kunnon nallella kuuluukin.

Tässä istuvat vierekkäin ystävykset suurenmoiset. |
Tämä pieni karhuherra on vanhempi näistä kahdesta. Muutaman vuoden vanha ja kovin pidetty. |
Tämä neiti karhu on nuorin nalleperheessämme. Otettu myös lämmöllä vastaan ja pääsee sängyn päätyyn aitiopaikalle. |
Kädet ja jalat sekaisin, ystävysten istuessa vierekkäin. Molempien tassut ovat saaneet nahkansa vanhasta nahkatakista, jotta kaikella on tarina. |
Ihania nalleja!tahtoo samanlaisen..
VastaaPoista