lauantai 19. lokakuuta 2013

Apinameininkiä

Liikaa aikaa ennen matkaa? No kaksi tuntia ennen lähtöä tuli mieleen, että matkaan täytyy saada apinamaista menoa kahdelle.
Ei ollut aikaa piirrellä kaavoja eikä oikein muutenkaan ajatella sitäkään vertaa kuin yleensä. 
Kaavat siis päästä saksien avustellessa ja kankaan loputtua jatkettiin toisella. Resorikin pääsi loppumaan - no jatkettiin sitäkin toisella... Siltikin tuli lyhyet...

Lopputuloksena oikea apinasirkus! Joka pääteltiin junassa - kuvatkin sitten on mitä on...

Värikästä syksyä!!! ... tai oikeastaan talven alkua!



perjantai 4. lokakuuta 2013

Siilejä syksyyn

Kyllä tuo uusi ompelunurkkaus on superhyvä! 

Illalla päätin pikaisesti ommella kummitytölle viemiseksi paidan ja nallelle kanssa! 
Nalle on ollut hoidossa täällä juuri siksi, että saisi vaatteita. Noloa olisi ollut palauttaa vaatettamatta. 

Mukavaa viikonloppua teillekin!! 

Kangas on kestovaippakaupasta...

tiistai 1. lokakuuta 2013

Syksyn pilviä mekossa


Illalla tuli mieleen edessä oleva kyläreissu. Tein liivimekon viemiseksi, ruskeaan pilvivelouriin laitoin piristykseksi auringonkeltaiset resorit. Kaavana slipoveri johon leikkasin helman päästäni. Siis taaskaan kaava ei ole alkuperäisessä muodossaan käytetty.